 |
 |
|
|
Tietoa:
Yhteystiedot:
|
 |
Ruokkien heimo- Alcidae
Ruokkien heimo - Alcidae Ruokit ovat pohjoisen pallonpuoliskon mustavalkoisia, keskikokoisia tai pieniä meressä eläviä vesilintuja, jotka nousevat maalle vain pesimään. Ruokit ovat korostetusti merilintuja, jotka saalistustavoiltaan muistuttavat eteläisen pallonpuoliskon pingviinejä (Spheniscidae). Ruokkilintujen ja pingviinien välillä on 5000 km avovettä, mistä voidaan päätellä, että ne ovat toistensa ekologisia vastineita. Ruokkien ruumiin pituus vaihtelee rajoissa 18 – 43 cm ja paino 140 – 1100 grammaa. Siivettömän ruokin arveltiin painaneen 5 .- 8 kg. Ruokkien ravintoa ovat merten kalat ja äyriäiset, joita se pyydystää sukeltaen avaamalla siivet samalla puoliksi auki. Ruokit ikäänkuin lentävät veden alla, saavat sukellusvauhtinsa siivistään ja ohjaavat kulkuaan räpyläjaloillaan. Ravinnonhakutavat ovat heimon lajeilla monimuotoiset. Ruokkien ravinto voi koostua planktonista yksinomaan kaloihin, joita ne pyytävä rannikoilta aavalle merelle, lähellä veden pintaa tai meren pohjasta. Ruokit talvehtivat pääosin merellä, mutta muuttavat etelään päin jäätilanteen ja saaliin saatavuuden mukaan. Muuttotavat vaihtelevat lajeittain ja populaatioittain lähes paikkalinnuista laajalti muuttaviin populaatioihin. Luonnollisesti pohjoisimpana pesivät populaatiot ovat hanakimpia muuttamaan.
Jaottelu. Ruokkien heimo Alcidae kuuluu kahlaajalintujen lahkoon Charadriiformes. Ruokkien heimoon lasketaan 2000-luvulla kuuluvan 24 lajia, joista yksi on lähihistorian aikana sukupuuttoon kuollut siivetön ruokki. Ruokit on jaettu 11 sukuun, jotka kaikkein luonnollisimmin jakaantuvat kahdeksaan lajiryhmään, joihin kuuluvat nykyisin seuraavat lajit:
Sukupuuttoon kuollut siivetön ruokki sijoitettiin aikaisemmin ruokin sukuun Alca, nyttemmin sillä on oma sukunsa Pinguinus (edelleen ruokkilintujen heimossa). Levinneisyys. Ruokkilintujen levinneisyys on pohjoisella pallonpuoliskolla sirkumpolaarinen. Lajeista 16 pesii Tyynellä valtamerellä, neljä Atlantilla ja arktisilla alueilla ja kaksi sekä Atlatilla että Tyynellä valtamerellä. Siinä missä eteläiset pingviinit ovat lentokyvyttömiä, pohjoiset ruokit pystyvät ”lentämään” sekä vedessä että ilmassa (paitsi siivetön ruokki). Vajavainen lentokyky altistaa lajit maapedoille, mistä johtuu, että monet lajeista nykyään pesivät ainoastaan petoeläinvapailla eristyneillä saarilla. Koska sopivia pesäpaikkoja on harvakseltaan voivat linnut pesiä niissä valtavina yhdyskuntina. Kaikki ruokkilinnut ovat sosiaalisia. Kuusitoista lajia 24:sta ovat aidosti yhdyskuntalintuja, kuusi on välimuotoa, yksi pesii löyhissä kertymissä tai yksittäin ja vain yksi lajeista pesii ainoastaan yksittäisin parein. Ruokkilinnut, samoin kuin pingviinilinnut ovat myös pitkäikäisiä, saavuttavat sukukypsyyden myöhään ja niiden poikastuotto on heikkoa ( 1 – 2 munaa/pesye ), mikä merkitsee hidasta elpymistä kannanromahduksen jälkeen. Yleisyys ja suojelu. Ihmiset ovat pitkään hyödyntäneet ruokkilintuja joko ravinnoksi, tai öljyn ja höyhenten saamiseksi. Tätä on jatkunut ainakin jo 3000 vuotta. Alussa tämä oli pienimuotoista ja tuskin suuresti lintukantoihin vaikuttavaa, mutta 1800-luvulla massahyödyntäminen ylitti kestävän talouden rajat, ja vaikutukset alkoivat näkyä. Ihmispopulaation kasvu yhdistettynä teknologian kehitykseen mm. aseistuksen ja veneiden suhteen lisäsi paineita ruokkilintuja kohtaan. Yliverotus, rantarakentaminen, vieraat pedot ja kotieläimet ovat tuhonneet monta yhdyskuntaa. Munien keruusta tuli lähes teollista toimintaa 1800-luvun puolivälissä, niin että Pohjois-Amerikan itärannikolla kerättiin vuosittain 500,000 – 750,000 etelänkiislan munaa ennenkuin kanta romahti 1880-luvulla. Pohjankiisloja on metsästetty pesimäyhdyskunnissa ja talvehtimisalueillaan ainakin 130 vuoden ajan. Grönlannin länsirannikolla liiallinen metsästys on heikentänyt kantoja 1880-luvulta lähtien. Novaja Zemljan pohjankiislakanta väheni vuonna 1927 arvioidusta 1,6 miljoonasta yksilöstä vuoden 1948 arvioon 230,000 yksilöä. Pudotus johtui munien ja poikasten kaupallisesta keräämisestä. Kanta siis väheni 82 prosenttia 21 vuodessa, josta se ei vieläkään ole toipunut. Vastaavanlaisia esimerkkejä tunnetaan muitakin. Tahallisen häirinnän lisäksi paljon ruokkeja kuolee tahattomasti esimerkiksi kalan pyydyksiin. Lähes kaikki ruokkilajit ovat kokeneet laajamittaisia kannanromahduksia 1900-luvun alkupuolella ja joidenkin lajien kohdalla kehitys jatkuu edelleenkin huonona. Ruokkilintujen osalle on sattunut eräs lintujen (epäonnistuneen) suojelun synkimpiä esimerkkejä. Ennen runsaslukuinen siivetön ruokki (Great Auk) hävitettiin sukupuuttoon 1800-luvulla. Viimeinen yksilö tiedetään tapetun 3.7.1844 eräällä Islannin rannikon saarella. Maapallon 24 ruokkilajista 17 on elinvoimaista (LC), silmälläpidettäviä (NT) on yksi, vaarantuneita (VU) kolme, erittäin uhanalaisia (EN) yksi, äärimmäisen uhanalaisia (CR) yksi ja sukupuuttoon jo kuolleita (EX) yksi. Ruokkilinnut Suomessa ja Lapissa. Suomessa ja samaten Lapissa on tavattu kuusi ruokkeihin kuuluvaa lajia. Ensihavainnot ovat jo vanhoja ja viimeaikaiset havainnot viittaavat siihen, että uusia lajeja ei liene lähiaikoina tulossa Lappiin eikä koko Suomeenkaan.
Linkit:
***** Lähteet: del Hoyo, J., Elliott, A. & Sargatal, J. (toim.) 1996: Handbook of the Birds of the World. Vol. 3. Hoatzin to Auks. – Lynx Edicions, Barcelona.
Teksti Veli Pohjonen ja Lennart Saari 18.12.2006, päivitys 8.2.2007 ***** (Takaisin pääsivulle)
|
