Maapallolle pitäisi palauttaa valtava määrä metsää

Fossiilisten ainesten käytön rajoituksilla, hiilidioksidin päästökaupalla tai kansainvälisillä ilmastosopimuksilla voidaan vain hidastaa ilmaston lämpenemistä tai parhaassa tapauksessa pysäyttää se nykytasolleen.

VIELÄ 10 000 vuotta sitten maapallo näkyi avaruuteen nykyistä vehreämpänä. Luonnonmetsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Vehreä biomassa koostuu valtaosin monivuotisten puiden rungoista, oksista, lehdistä ja juurista. Alkuainehiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä alkuainehiiltä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

SITTEMMIN metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden vuoksi alati kiihtyen. Nyt metsät ovat huvenneet niin, että ne peittävät enää 31 prosenttia maapallon pinnasta. Metsien hiilen määrä on pudonnut 550:een ja ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut 850 miljardiin tonniin.

Metsät ja ilmasto ovat seurustelleet pitkään, mutta nyt osat ovat vaihtuneet. Ilmastopelin valttikortti, enemmistö alku­ainehiiltä, on siirtynyt metsiltä ilmakehälle.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Puista peräisin oleva alkuaine hiili päätyi hiilidioksidina taivaalle ja käynnisti muutoksen.

Ilmakehän liiallinen hiilidioksidi on ihmiskunnalle haitaksi. Ilmasto lämpenee, muuttuu tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoantuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Jo hälyttävän pitkälle edenneen ilmastonmuutoksen alkusyy ei ole fossiilisissa aineksissa: öljyssä, kivihiilessä, maakaasussa ja sementin lähtöaineissa. Niiden hyödyntäminen teollisella kaudella vain kiihdytti kasvihuoneilmiötä, ja se kiihdyttää ilmiötä edelleen.

MIKÄ metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Fossiilisten ainesten käytön rajoituksilla, hiilidioksidin päästökaupalla tai kansainvälisillä ilmastosopimuksilla kasvihuoneilmiötä ei pystytä poistamaan. Niillä ilmaston lämpenemistä voi vain hidastaa tai parhaassa tapauksessa pysäyttää nykytasolleen.

Ilmastonmuutos on edennyt liian pitkälle. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Eikä ilmaston liikahiilen poistamista ole enää syytä viivyttää. Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva, Helsingissäkin Nordic Business Forumissa tänä syksynä (2017) puhunut James Hansen esittää, että ilmakehästä olisi poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa massiiviseen vuosimetsitykseen tarvitaan vuoteen 2100 asti, mutta puiden istuttamiseen on ryhdyttävä heti.

Jotta ilmakehästä voi siirtää hiiltä 150 miljardia tonnia maapallon uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa 6,2 miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.

MAAPALLON metsien ja ilmaston seurustelu jatkuu. Maapallo odottaa vuosisadan metsämarssia – se on pian edessämme. Vahvojen ilmastometsien maaksi sata vuotta marssineella Suomella on aiheeseen annettavaa.

Veli Pohjonen

Lisää biomassaa kannoista

Metsäojituksen nestori, professori Olavi Huikari kutsui vuonna 1972 Padasjoelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon. Huikari esitteli heille kehittämänsä ojitettujen soiden metsänviljelyn, missä puustosta korjataan myös kannot. Hän arveli kantojen korjuun tuovan 10–40 prosentin lisäyksen puuraaka-aineen tuotokseen.   Read More »

Biovoimaa voi uusia nopeasti

Euroopan unioniin ja meillekin on syntynyt uusi ilmastoväen koulukunta. Se nimeää suomalaisen biovoiman eli metsähakkeen liian hitaasti uusiutuvaksi energiaksi. Koulukunta painostaa jo EU:n komissaareja väittämällä, että 70 vuoden kierrolla kasvatettavilla havumetsillä menee turhan kauan sitoa takaisin hiilidioksidi mikä hakkeen poltossa pääsee ilmaan.
Kasvuisa Salix “Klara”
ekopajukko Inkoossa 2014
Pääosa biotieteilijöitämme on toista mieltä. Sähkön ja kaukolämmön voimaloissa palavan metsähakkeen varsinainen vaihtoehto on aina fossiilinen kivihiili. Siihen verrattuna metsä uusii jatkuvasti energiaa. Uusiutuminen kestää niin kauan kuin aurinko maapallolle paistaa.
Koulukuntien kiivaasta väittelystä on seuraamuksensa. Komissaarit voivat esittää kansainvälisiä rajoitteita pohjoismaiselle pitkän kierron puulle.
Meidän tulee varautua esittelemään Brysselissä nykyistä monipuolisempi hakkeen tuotanto. Siinä tarvitaan havupuiden lisäksi lyhyen kierron lehtipuita. Perinteisen metsämaan lisäksi tarvitaan myös uutta viljelymaata.
Metsähakkeen käyttö lämpökeskusten energiaksi keksittiin 1960-luvulla. Varsinainen tarve syntyi 1970-luvulla. Polttoöljyn hinta nousi jyrkästi kahden Lähi-Idän sodan luoman öljykriisin myötä. Kun puuta alkoi palaa, puun riittävyys alkoi huolestuttaa.
Paperiteollisuus kauhisteli metsähakkeen käyttöä energiaksi. Siksi Suomen ja Ruotsin silloiset biotieteilijät esittivät ratkaisuksi lyhyen kierron peltohaketta, pitkän kierron metsähakkeen rinnalle.
Nopeasti kasvava (esimerkiksi 5 vuotta) viljelypaju on nopeasti uusiutuvaa biovoimaa. Sen viljely kehitettiin 1980-luvulla. Peltoa maassamme silloin riitti. Ennen EU-aikaa olimme maatalouden sitkeässä ylituotannossa. Vielä vuonna 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.
Energiapajua kokeili perusteellisimmin Fortum (entinen Imatran Voima), vuosina 1983–1993. Viljelmät olivat tavallisella peltomaalla yhtiön Kopparnäsin tilalla Inkoossa. Tilukset oli aikoinaan hankittu Helsingin viereen kaavaillulle läntiselle ydinvoimalalle.
Fortumin viljelemän uusiutuvan energian näyttö oli niin vakuuttava, että valtio alkoi 1993 rahoittaa 30 eteläsuomalaista maatilaa käsittänyttä Energiatilahanketta. Sen merkittävimmät näytöt saatiin Nygårdin kartanossa, Pohjan pitäjässä (nykyisessä Raaseporissa).
Fortumin kehittämä menetelmä ei kuitenkaan sopinut EU-komissaarien silloiseen ajatteluun. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä maatalouden ylituotannon. Liikapellot näyttivät palaavan viljalle eikä maata peltojen energiaviljelyyn enää ollut. Mutta kaksikymmentä vuotta kestänyt EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät poistuneet. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi kesantopelloiksi – hömppäheinän pelloiksi miksi viljelijät niitä nykyään kutsuvat.
Suomessa oli vuonna 2016 hömppäheinän peltoja yhteensä 242 000 hehtaaria, yksitoista prosenttia koko peltoalasta. Ensi vuosikymmenellä näille pelloille on uusi ympäristötarve, ilmastotarve. Ympäristöpelloilla voisi kasvattaa lyhyen kierron nopeasti uusiutuvaa biomassaa.
Puolassa ilmastotarpeeseen on jo kehitetty ekopajun menetelmä. Ekopaju kasvaa energiaa ja hoitaa samalla ympäristöä. Ekopaju luo ympäristöpellolle heinää runsaamman hiilen nielun. Ekopaju nielee runkoihinsa ja juuriinsa vesistöihin valuvia ravinteita. Pääosa ravinteita kiertää hakkeen mukana tuhkaksi. Tuhkan voi levittää lannoitteena pitkän kierron havumetsiin, riittävän kauaksi ravinteiden jo rehevöittäneistä vesistöistä.
Ekopajun viljelyä ympäristöpelloilla tulisi edistää myös Suomessa. Pitkän kierron metsähakkeen rinnalle pitäisi saada lyhytkiertohaketta.
Nopeasti uusiutuvaa energiaa pitäisi saada pian kasvamaan, ja kasvamaan riittävän suurilla pinta-aloilla. Komissaareille tarjottava nopeasti uusiutuva biovoima helpottaisi Metsä-Suomen asemaa tulevissa EU:n ilmastoneuvotteluissa.
Veli Pohjonen

Länsi-Suomi. Mielipiteet. 18.11.2016Euroopan unioniin ja meillekin on syntynyt uusi ilmastoväen koulukunta. Se nimeää suomalaisen biovoiman eli metsähakkeen liian hitaasti uusiutuvaksi energiaksi. Koulukunta painostaa jo EU:n komissaareja väittämällä, että 70 vuoden kierrolla kasvatettavilla havumetsillä menee turhan kauan sitoa takaisin hiilidioksidi mikä hakkeen poltossa pä

äsee ilmaan.

Kasvuisa Salix “Klara” ekopajukko Inkoossa 2014

Euroopan unioniin ja meillekin on syntynyt uusi ilmastoväen koulukunta. Se nimeää suomalaisen biovoiman eli metsähakkeen liian hitaasti uusiutuvaksi energiaksi. Koulukunta painostaa jo EU:n komissaareja väittämällä, että 70 vuoden kierrolla kasvatettavilla havumetsillä menee turhan kauan sitoa takaisin hiilidioksidi mikä hakkeen poltossa pääsee ilmaan. Read More »

Tikkuviina tulossa autoihimme

Marraskuussa 2016 Pietarsaari otti oppia Kajaanista. Huol­to­a­se­ma­yhtiö St1 kumppaneineen julkisti suun­ni­tel­mansa bioetanolin kakkos­teh­taasta. Pietarsaareen 2020-luvun alussa nouseva tehdas olisi tuotannoltaan viisi kertaa suurempi kuin Kajaaniin 2017 valmistuva ja täyteen vauhtiinsa pääsevä St1:n ykköstehdas. Read More »

Kasvutalouden yhteiskunta romahti

- huomisen bioyhteiskunta on rakennettava uusiutuvien luonnonvarojen perustalle

1960-luvulla länsimaissa yleistyi kasvutalouden oppi. Sen mukaan lähes kaiken, mitä kansantaloudessa voi mitata – kansantuotteen, kulutuksen, verotulojen, raaka-aineiden tuotannon, energian käytön – piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Kasvutalouden puolestapuhujat opettivat, että tuotannon ja kulutuksen automaatti johtaa kansantalouden pyörien kiihtyvään liikkeeseen, mikä takaa täyden työllisyyden ja vaurautta jaettavaksi kaikille. Read More »

Kuitupuu on nyt kallista polttoon

Teollisuudelle puuenergia on ollut aina hankala. Siitä maksettiin ilmastokamppailun kuumimpina hetkinä niin hyvin, että puun tuottajat myivät kuitupuunsa sellutehtaan sijasta voimaloille. Read More »

METSITYKSEN SUURI LINJA

Vuonna 1981 suurlähettiläs Pekka Malinen esitti OECD:n neuvostossa, “että järjestö ottaisi ohjelmaansa tutkimuksen hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maan ilmakehään, jotta tarvittaviin muutostoimenpiteisiin voitaisiin ajoissa ryhtyä” (Malinen 1989, s. 139). Ehdotus oli aikaansa edellä, eikä sitä hyväksytty. Vuosikymmen oli kuluva ennenkuin ilmakehään karanneen hiilidioksidin merkitys kasvihuoneilmiön taustalla alettiin myöntää yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolella.
Mutta suurlähettiläs Malinenkaan ei vielä tuolloin ehkä oivaltanut, mikä asema maapallon metsillä oli tässä ilmiössä. Metsistä puhuttiin silloin epämääräisesti “maapallon keuhkoina”, jotka pitävät hengitysilmamme puhtaana. Vasta 1980-luvun lopussa alettiin ymmärtää kytkentä trooppisten metsien hävityksen, tropiikin metsänviljelyn vähäisyyden ja kasvihuoneilmiön välillä.
1980-luvulla tropiikin metsiä on hävinnyt nopeudella 11 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Se vastaa Suomen koko metsäpinta-alan avohakkuuta joka toinen vuosi. Puusto, noin 200 kuiva-ainetonnia hehtaarilla, tavallisimmin poltetaan. Vieläkin puu palaa yleisimmin kaskeamisessa, mutta merkittävää on puun käyttö polttoaineenakin. Vähäisempi osa tropiikissa korjatusta puusta menee muuhun tarpeeseen: pienrakennukseen sellaisenaan, sahaukseen, kotitarveteollisuuteen tai paperin valmistukseen. Mutta näistäkin metsän tuotteista hiili on lopulta karkaava ilmakehään joko palamalla tai lahoamalla.
Vuosittain tropiikista häviävän metsän puusato päästää ilmakehään hiiltä 1-2 gigatonnia (miljardia tonnia) (Houghton ym. 1987, Detwiler ja Hall 1988). Se on noin neljännes ihmisen toiminnasta aiheutuvien hiilipäästöjen kokonaismäärästä; pääosahan ilmakehään karkaavasta hiilestä on peräisin fossiilipolttoaineista. Metsänhävitystä seuraa vielä pienempi, määrältään heikommin tunnettu annos hiilen päästöjä. Paljaaksi hakattu maa erodoituu: sen humus hupenee, orgaaninen aines lahoaa ja sieltäkin hiili päätyy ilmakehään.
Niin kauan kuin maapallon metsien kasvu oli tasapainossa niiden yhteenlasketun hakkuun ja lahoamisen kanssa, metsillä ei ollut vaikutusta ilmakehän hiilitaseeseen. Tasapaino kumoutui kuitenkin jo 1750-luvun jälkipuoliskolla, kun laajat hakkuut käynnistyivät Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan metsissä. Hakkuiden pääalue siirtyi tropiikkiin vasta paljon myöhemmin. Tropiikin metsien massiivinen häviäminen on itse asiassa 1900-luvun loppupuolen ilmiö.
Metsien biomassan poltto oli pääsyy ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousuun parinsadan vuoden ajan. Vasta 1950-luvulta lähtien fossiilista hiilidioksidia on päässyt ilmakehään metsäperäistä hiilidioksidia enemmän. Maapallon ilmakehässä on nyt hiiltä noin 700 gigatonnia (Tucker 1981). Siitä noin 9 prosenttia on peräisin metsien häviämisestä ja noin 11 prosenttia kivihiilestä, maakaasusta ja öljystä (Postel ja Heise 1988). Vanhaa, esiteollisen kauden perushiiltä ilmakehässä on noin 80 prosenttia.
Maan elollisen luonnon (biosfäärin: kasvit, eläimet ja maaperän humus) nykyinen hiilivarasto on noin 1700 gigatonnia. Siitä valtaosa on metsissä. Jos puolet maapallon metsistä vielä häviää, se arviolta kaksinkertaistaistaa ilmakehän hiilen määrän ja kiihdyttää kasvihuoneilmiötä osaltaan. Tropiikin metsiin, niiden hoitoon ja uudistamiseen liittyvää kehitysapua ei voi enää tarkastella irrallaan maapallon ympäristöongelmista (Malinen 1989, s. 151).
Mutta: maapallon biomassavaroja, pääosaksi metsiä, muuta puuvartista kasvillisuutta ja niihin automaattisesti liittyvää maan humusta tarvitsisi nostaa vain noin 20 prosentilla, niin maan ilmakehän hiilen määrä palautuisi 1700-luvun lopun tasolle. Kasvuunsa tarvittavan hiilen metsät ottaisivat ilmakehästä. Kasvihuoneilmiö – niiltä osin kuin se on ilmakehän ylimääräisen hiilidioksidin aiheuttama – poistuisi. Massiivisella metsityksellä voitaisiin “parantaa luonnon kykyä absorboida nykyistä enemmän hiilidioksidia” (Malinen 1989, s. 152).
Massiivinen metsäohjelma
Vastahyökkäys kasvihuoneilmiöön olisi luonnollisin aloittaa siellä, missä metsien häviäminen on edelleen nopeinta ja ilmaan karkaavan hiilen määrä on suurin. Turhaan ei Amazonin alueesta kohista. Yksin Brasilian alueelta häviävistä metsistä päätyy ilmakehään viidennes metsäperäisen hiilen päästöistä. Indonesia on tilastokakkonen: sen osuus on 12 prosenttia. Myös muut Aasian maat, joiden kanssa Suomella on kehitysyhteistyötä, ovat tässä suhteessa merkittäviä (Thaimaa 6 %, Filippiinit 3 %, Burma 3 %, Vietnam 2 %).
Metsänhoidolla voi vaikuttaa kasvihuoneilmiöön kahta tietä: ensiksi, hoitamalla viisaasti vielä kasvavia metsiä, ja toiseksi, viljelemällä uusia, nopeakasvuisia ja runsaspuustoisia metsiä. Massiivisen metsäohjelman ensimmäisen osan tulisi keskittyä vielä kasvaviin luonnonmetsiin; niille määritettäisiin kestävän talouden rajat ja sitä vastaava metsän käsittely.
Missään eivät saisi metsien vuotuiset hakkuut enää ylittää metsien vuotuista kasvua. Tämä periaate on kasvattanut Suomen nykymetsiin puuta enemmän kuin niissä tiedetään koskaan ennen olleen. Tällä metsätalouden osa-alueella Suomella olisi nykyistä enemmän annettavaa. Esimerkiksi metsävarojen inventoinnissa ja siihen perustuvassa metsätalouden suunnittelussa Suomella on todettu olevan moneen otteeseen huippuluokan tietotaito (ks. esim. Suomen taloudelliset … 1989).
Toinen osa olisi massiivinen metsitys. Siinäkin kasvihuoneilmiöön päästäisiin nopeimmin kiinni nykyisen metsähävityksen maissa. Niiden ennen runsaat metsävarat jo kertovat metsän kasvun hyvistä edellytyksistä. Esimerkiksi Brasiliassa on viljelymetsiä noin 6 miljoonaa hehtaaria (Parviainen 1988).
Massiivinen metsitys toisi nopeasti tulosta Kaakkois-Aasiassa. Maita metsänviljelyyn todennäköisesti löytyisi: puhutaan miljoonista, jopa kymmenistä miljoonista hehtaareista alang alang (Imperata) heinämaita, jotka metsien liian lyhyt kaskikierto loi (Haeruman 1985). Suomalaista tietotaitoa alueelle löytyisi, onhan Indonesiassa tehty metsänviljelyn kehitysyhteistyötä jo vuodesta 1981. Metsätalousmaana Indonesia, kuten muutkin Kaakkois-Aasian kehitysyhteistyömaamme, on verraten kehittynyt. Metsityksen lahja-avun jatkoksi viljelyhankkeet käynnistyisivät luotottamalla ehkä nopeimmin juuri siellä.
Operaatio metsänraja
Afrikan mantereella metsien häviäminen on hiilipäästöjen osalta merkittävää vain Länsi-Afrikassa: Norsunluurannikolla, Nigeriassa ja Zairessa. Itä-Afrikan maissa ja SADCC-maissa metsiä häviää sittenkin vielä vähän – tai metsät on jo lähes hakattu kuten Etiopiassa ja monin muin paikoin Sahelin vyöhykettä.
Aavikoituminen etenee ja metsänraja siirtyy Afrikassa kahta tietä. Puhutuin on dyynien leviäminen metsättömäksi hakatuille, hiekkaerämaata vastassa oleville maille. Vähemmän tunnettu on aavikoituminen vuoristossa. Metsättömäksi hakatut vuorten rinteet erodoituvat, metsien luontainen uudistuminen vaikeutuu ja metsänraja siirtyy alaspäin.
Metsitys tropiikin metsänrajalla tiedetään tärkeäksi aavikoitumisen pysäyttäjänä. Samalla se “lisää uusiutuvien energiavarojen määrää” ja “vahvistaa maatalouden perustaa sitomalla kasvumaata” (Malinen 1989, s. 152). Operaatio metsänraja olisi massiivinen, monen Sahelin maan yli ulottuva metsityshanke aavikoituvilla Afrikan alueilla. Metsänviljelykokemusta Suomesta löytyy tällekin alueelle. Kuivuusmetsänrajalla kokemus on saatu Sudanin metsityshankkeessa 10 vuoden ajalta, vuoristometsänrajalla Etiopian polttopuuhankkeessa 5 vuoden ajalta.
Aloite käsiimme
Massiivinen metsitys, yhtäältä Kaakkois-Aasiassa, toisaalta Sahelin vyöhykkeellä, sopisi Suomen kuvaan metsänviljelyn ja metsien hoidon tietomaana. ”Metsittämisen asiantuntijana olisi Suomen otettava aloite käsiinsä” (Malinen 1989, s. 152). Jotta aloite myös pysyisi käsissämme, meillä tulisi olla usean tyyppisiä valmiuksia.
Metsäyhteistyön kehitysyhteistyövarat tulisi nostaa – hallitusti – tasolle mikä vastaa Suomen asemaa muissa kansainvälisissä metsätilastoissa. Metsäyhteistyön avunantajana Suomi on tällä hetkellä keskisarjassa: viimeisimmässä FAO:n taulukossa olemme sijaluvulla 11 ja edellämme ovat muun muassa Suomea vähäisemmät Sveitsi, Tanska ja Alankomaat (Review … 1989). Nousu kärkiviisikkoon edellyttäisi metsärahoituksemme kolminkertaistamista.
Metsityksen massiivisuuden takaisi hankkeiden monipuolisuus. Metsityksen tulisi edetä niin laajoissa metsähallituksen hankkeissa, kylätason metsityksissä (yhteismetsien viljely) kuin edistämällä yksityismetsätaloutta.
Metsityksen massiivisuus ulottuisi myös Suomeen. Tietotaito tarvittaisiin kaikilta metsäalamme osilta: yliopistoista, tutkimuslaitoksista, metsähallituksesta, metsäyhtiöiltä, kansalaisjärjestöiltä ja yksityismetsätaloudesta. Massiivinen metsitys olisi Suomelle suuri tehtäväalue (Malinen 1989, s. IV). Se olisi 1990-luvun suomalainen kehitysyhteistyön metsämarssi.
Viitteet:
Detwiler, R.P. & Hall, C.A.S. 1988. Tropical forests and the global carbon cycle. Science. 239:42-47.
Haeruman, H. 1985. Future of tropical forests in Indonesia, resolving land resource conflicts. In: Davidson, J., Tho Yow Pong & Bijleved, M. (Eds.). The future of tropical rain forests in South East Asia. IUCN. Commission on ecology papers number 10:111-114. Gland, Switzerland.
Houghton, R.A. et al. 1987. The flux of carbon from terrestrial ecosystems to the atmosphere in 1980 due to changes in land use: geographic distribution of the global flux. Tellus, February/April 1987.
Malinen, P. 1989. Kehitysapu täysremonttiin. SITRA 100:1-158. Kyriiri Oy. Helsinki.
Parviainen, J. 1988. Brasilian metsien häviäminen ja viljelymetsätalous. Silva Carelica 12:153-161.
Postel, S. & Heise, L. 1988. Reforesting the earth. Worldwatch paper 83:1-67.
Review of international cooperation in tropical forestry. 1989. FAO. Committee on forest development in the tropics. FO:FDT/89/3. 15 p.
Suomen taloudelliset kehitysmaasuhteet, mukaan lukien kehitysyhteistyö, 1990-luvulla. 1989. Ulkoasiainministeriön 4.2.1988 asettaman riippumattoman asiantuntijaryhmän raportti. Helsinki. 26 s.
Tucker, G.B. 1981. The carbon dioxide – climate connection. A global problem from an Australian perspective. Australian Academy of Sciences. Canberra.
*****
Kommentti teokseen: Malinen 1989. Kehitysapu täysremonttiin.
Veli Pohjonen
Neuvonantaja, metsäala
*****
Julkaistu Ulkoministeriön Kehitys-lehdessä 1989, nro 3:21-23

Vuonna 1981 suurlähettiläs Pekka Malinen esitti OECD:n neuvostossa, “että järjestö ottaisi ohjelmaansa tutkimuksen hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maan ilmakehään, jotta tarvittaviin muutostoimenpiteisiin voitaisiin ajoissa ryhtyä” (Malinen 1989, s. 139). Ehdotus oli aikaansa edellä, eikä sitä hyväksytty. Vuosikymmen oli kuluva ennenkuin ilmakehään karanneen hiilidioksidin merkitys kasvihuoneilmiön taustalla alettiin myöntää yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolella. Read More »

Hieskoivu nousi tuhkasta

Hieskoivu nousi tuhkasta
Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee uusia biotuotteen tehtaita Äänekoskelle, Kuopioon, Kainuuseen ja Kemijärvelle, kuitupuun riittävyys on alkanut taas puhuttaa.
Kemiin suunnitellusta biodieselin jalostamosta on puolestaan tulossa Suomen suurin energiapuun ostaja.
Kiinalainen Kaidi-yhtiö tarvitsee energiapuuta kaksi miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa. Yhtiö ei voi laskea kaikkia ostojaan männyn ja kuusen kuitupuun varaan. Kemissähän on jo kaksi täyden mittakaavan sellutehdasta. Ne ostavat ympäristön havukuidun lähivuosina ja vuosikymmeninä.
Uusia mahdollisuuksia tarvitaan. Sellainen on suoperäisten maiden vesametsien viljely.
Vesovan hieskoivun kasvatusta ajoi 1970-luvun lopulla vaikuttanut, maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolaisen asettama energiametsätoimikunta. Mietinnössään vuodelta 1979 toimikunta esitti, että maassamme tulisi varata 750 000 hehtaarin pinta-ala hieskoivulle.
Energiapuun tarve syntyi silloisista öljykriiseistä. Hieskoivua hakkeeksi haluttiin suoperäisiltä mailta.
Metsäntutkimuslaitos perusti Keski-Pohjanmaalle, Kannukseen energiametsäkoeaseman. Vesametsätalouden tutkimus alkoi.
Myötätuntoa vesametsät eivät alussa juuri saaneet. Metsäntutkimuslaitoksen väitettiin tukehtuvan vesakoihin. Hieskoivu haukuttiin metsiemme hukkakauraksi. Hieskoivikot leimattiin metsänhoidossa vajaatuottoisiksi.
Kannuksessa vietiin silti sitkeästi läpi yli 30 vuotta kestänyt hieskoivun tutkimus. Sen ensimmäinen etappi oli 1990, kun aseman johtaja Ari Ferm väitteli aiheesta. Fermin työtä jatkoivat sittemmin aseman seuraavat metsätohtorit Jyrki Hytönen ja Paula Jylhä. Hieskoivu nousi metsänhoitoomme hyötypuuksi.
Kolmikko löysi metsätalouteemme ennen tuntemattoman mahdollisuuden. Hieskoivun vesametsiä voi viljellä turpeennoston jättösoilla, turpeen energiatuotannon jatkoksi.
Hieskoivu soveltuu parhaiten juuri turvesuon pohjille. Niillä se kasvaa biomassaa puulajeista varmimmin. Kasvatus noudattaa 2010-luvun kiertokulkutaloutta. Kun turpeennosto on päättynyt, pohjaturvetta on edelleen 20-30 senttimetrin kerros. Se lannoitetaan hakevoimalasta saatavalla puun tuhkalla. Tuhka kalkitsee pohjamaan, poistaa sen happamuuden, ja saa maan bakteerit eloisiksi. Ne irrottavat turpeen humuksesta typpeä.
Tuhkattu kasvualusta on ihanteellinen hieskoivulle. Tämä puu metsittyy suopohjilla parissa vuodessa itsestään. Syntyy sankka vesakko niin, että hehtaarilla kasvaa 50 000 puuta. Tiheys on 50-kertain tavalliseen hoitometsään verrattuna. Vesakko kasvaa harventamattomana 20 vuotta, minkä jälkeen se puidaan oksineen biohakkeeksi.
Hieskoivun biomassan vuosikasvu suopohjalla ylittää keskiarvon, minkä Suomen metsät kasvavat hehtaaria kohti. Jos suopohjan metsikölle haluaa vielä lyhyempää, alle kymmenen vuoden kiertoaikaa, hieskoivun voi vaihtaa pistokkaina istutettavaan vesovaan pajuun.
Haketuksen jälkeen alue lannoitetaan taas puun tuhkalla, ja uusi hieskoivun sato kasvaa kantovesoina. Sankka vesakko tarvitsee kasvuunsa vettä, ja sitä suopohjilla riittää. Vesakot haihduttavat kasvukauden päivinä taivaalle kuutioittain kosteutta, mikä muuten valuisi suo-ojista puroihin, jokiin ja järviin.
Pitkäaikaiset, 1980-luvulla aloitetut hieskoivun kokeet on tehty Limingan Hirvinevalla ja Haapaveden Piipsannevalla. Niitä seurattuaan Vapo aloitti käytännön kasvatuksen. Se tuhkalannoitti keväällä 2015 suopohjia yhteensä 2000 hehtaaria. Ne ovat parhaillaan siementymässä hieskoivulle.
Turvesuonpohjat ovat biotaloutemme uusi maavara. Suopohjia on vapautunut jo 40 000 hehtaaria, ja niitä vapautuu vuosittain 2500 hehtaarin vauhdilla.
Turvetuotanto jatkuu maassamme ainakin niin kauan kuin nykyiset kaukolämmön ja -sähkön voimalat pidetään kunnossa.
Pitkään parjattu hieskoivu nousi tuhkasta. Se saa turvesoilta kasvumaata vielä kymmeniä vuosia. Hieskoivun osa biotaloudessa ja etenkin pohjoisen biodieselin raaka-aineena vahvistuu.
Veli Pohjonen
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori
Kuusamo
Kotiseudun Sanomat. Lukijalta. 19.6.2016

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee uusia biotuotteen tehtaita Äänekoskelle, Kuopioon, Kainuuseen ja Kemijärvelle, kuitupuun riittävyys on alkanut taas puhuttaa.

Kemiin suunnitellusta biodieselin jalostamosta on puolestaan tulossa Suomen suurin energiapuun ostaja. Kiinalainen Kaidi-yhtiö tarvitsee energiapuuta kaksi miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa. Yhtiö ei voi laskea kaikkia ostojaan männyn ja kuusen kuitupuun varaan. Kemissähän on jo kaksi täyden mittakaavan sellutehdasta. Ne ostavat ympäristön havukuidun lähivuosina ja vuosikymmeninä.

Read More »

Halpa hake on biotalouden pohja

Tukkitaloudesta poiketen biotalous murskaa puun jossain vaiheessa aina hakkeeksi. Hake voi olla parisenttistä lastua, parimillistä purua tai vielä pienempää mikrotavaraa. Biotuotetehdas jalostaa hakkeen selluksi, vaatteiden kuiduksi, kappaletulostuksen raaka-aineeksi, bioetanoliksi, biodieseliksi ja monen moniksi muiksi uustuotteiksi. Ylijäämä jalostuu sähköksi ja lämmöksi.
Riittävän halvalla korjattava bioraaka-aine, lopulta hake, on biotalouden avainkysymys. Teollisuus huokailee hakkeen hintaa. Metsistämme saatavan hakkeen riittävyyttä tuskin kukaan huokailee.
Metsähake tuli käsitteenä Suomeen vuonna 1956. Maahamme hankittiin Itävallasta ensimmäinen, Pöttinger -niminen hakkuri. Hakemenetelmässä oli kyse kerran sukupolvessa esiin pulpahtavasta keksinnöstä, joka sysää syrjään loppuun asti tutkitun vanhan menetelmän. Metsähake syrjäytti 60 vuotta sitten halot ja klapit suuremmista lämpölaitoksista kuin pientalot.
Hakemenetelmä jäi energiametsätaloudessa puolitiehen. Puu pitää edelleen kaataa ja syöttää hakkuriin runko kerrallaan, ja se maksaa. Pienpuulle kehitetty kourakorjuu auttaa hieman. Maatalouteen verraten se muistuttaa kuitenkin taannoista rukiin korjuun sirppimenetelmää: tavara korjataan pieninä kimppuina ja syötetään puimuriin kerta-annoksina.
Halvemmalla hakkeen saisi tehtaalle, jos sen voisi korjata viljan tavoin pystykasvustosta. Hakepuimuri oli metsäpuolen keksijä pelle-pelottomilla mielessä jo silloin, kun maatalouspuolen keksijät siirsivät viljan puimakoneen rattaille, ensin säkki- ja sitten säiliöpuimuriksi.
Ensimmäisen hakepuimurin rakensi Tervolan Kyösti Pallari, vuonna 1972. Pallarin puimuri katkoi edestään traktorin leveydeltä puut kantoläpimitaltaan 15-20 senttiin asti, haketti ne ja puhalsi hakkeen traktorin takaosassa olevaan säkittäjään. Pallari voitti koneellaan Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahaston (Sitran) järjestämän varhaisen biotalouden kilpailun.
Pallari esitteli kuusipyöräisen Valmetin rungolle rakentamaansa hakepuimuria Suomessa viimeisen kerran syyskuussa 1979, kun Kannuksen Energiametsäkoeasema järjesti aiheesta kansainvälisen metsäretkeilyn. Sen jälkeen Pallari myi koneensa Ruotsiin.
Ruotsissa hakepuimurin kehittäminen jatkui osana energiametsien lyhytkiertokasvatusta. Tutkimusta veti suomalaissyntyinen, Helsingin yliopistossakin opettanut professori Gustaf Sirén. Hänen ryhmänsä oivalsi hakkeen tuotannon perussäännön. Kasvata puuta tiheissä riveissä ja lyhyellä kiertoajalla niin, että voit korjata sen hakkeeksi jo 5-6 sentin kantoläpimitassa. Puimurin koko ja hinta pienenevät. Hehtaaria ja vuotta kohti saadaan haketta entistä enemmän. Samalla putoaa hakkeen korjuuhinta euroissa per tonni tai per kuutio.
Sitten Pallarin päivien Suomessa ei ole kehitetty, kokeiltu eikä tutkittu ainuttakaan hakepuimuria. Metsäpuiden lyhytkiertoviljely mainittiin 1980-luvulla malliesimerkkinä tutkimuksesta, josta varat tulisi irrottaa, koska aika on ajanut siitä ohi.
Annoimme keksinnön luiskahtaa Ruotsiin. 2000-luvulla korjuukustannuksiltaan tehokkaimmat hakepuimurit on valmistettu Tanskassa.
Biotalouden huoli riittävän halvalla korjatusta raaka-aineestaan viestii, että metsäpuiden lyhytkiertoviljelyllä ja sen tuottamalla hakkeella olisi 2010-luvulla käyttöä. Onneksi pohjoismaiset naapurimme kaupallistivat Kyösti Pallarin keksinnön hakepuimurista. Pohjoismainen lyhytkiertokasvatus loppuun asti kehitettyine hakemenetelmineen on helposti siirrettävissä Suomeen, kun biotalous alkaa todella hamuta halpaa haketta.
VELI POHJONENTukkitaloudesta poiketen biotalous murskaa puun jossain vaiheessa aina hakkeeksi. Hake voi olla parisenttistä lastua, parimillistä purua tai vielä pienempää mikrotavaraa. Biotuotetehdas jalostaa hakkeen selluksi, vaatteiden kuiduksi, kappaletulostuksen raaka-aineeksi, bioetanoliksi, biodieseliksi ja monen moniksi muiksi uustuotteiksi. Ylijäämä jalostuu sähköksi ja lämmöksi.

Riittävän halvalla korjattava bioraaka-aine, lopulta hake, on biotalouden avainkysymys. Teollisuus huokailee hakkeen hintaa. Metsistämme saatavan hakkeen riittävyyttä tuskin kukaan huokailee.

Metsähake tuli käsitteenä Suomeen vuonna 1956. Maahamme hankittiin Itävallasta ensimmäinen, Pöttinger -niminen hakkuri. Hakemenetelmässä oli kyse kerran sukupolvessa esiin pulpahtavasta keksinnöstä, joka sysää syrjään loppuun asti tutkitun vanhan menetelmän. Metsähake syrjäytti 60 vuotta sitten halot ja klapit suuremmista lämpölaitoksista kuin pientalot.

Read More »

Metsäviljelmiltä saa lisää puuta

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita sekä Äänekoskelle että Kuopioon, puun riittävyys on alkanut taas puhuttaa. Teollisuuden huoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Read More »

Biovoimaa voi uusia nopeasti

Euroopan unioniin ja meillekin on syntynyt uusi ilmastoväen koulukunta. Se nimeää suomalaisen biovoiman eli metsähakkeen liian hitaasti uusiutuvaksi energiaksi. Koulukunta painostaa jo EU:n komissaareja väittämällä, että 70 vuoden kierrolla kasvatettavilla havumetsillä menee turhan kauan sitoa takaisin hiilidioksidi mikä hakkeen poltossa pääsee ilmaan.
Kasvuisa Salix “Klara”
ekopajukko Inkoossa 2014
Pääosa biotieteilijöitämme on toista mieltä. Sähkön ja kaukolämmön voimaloissa palavan [...]

Other posts in Artikkeleita

Kuitupuu on nyt kallista polttoon

Teollisuudelle puuenergia on ollut aina hankala. Siitä maksettiin ilmastokamppailun kuumimpina hetkinä niin hyvin, että puun tuottajat myivät kuitupuunsa sellutehtaan sijasta voimaloille.

Other posts in Energia